Alkoholiton hetki

Päätin viime lokakuun alussa olla puoli vuotta ilman alkoholia. Päätös syntyi hetkessä ja piti kuusi kuukautta ja ylikin. Idean syntyessä olin ollut valmiiksi alkoholittomana ainakin parisen viikkoa ja poikaystäväni mainittua olleensa aikoinaan itse puoli vuotta juomatta, teki mieleni kokeilla. Syinä kokeiluun oli katsoa, onko alkoholittomuudella merkittäviä fyysisisiä, henkisiä tai sosiaalisia vaikutuksia - ja tietenkin ihan vain mielenkiinto, pystynkö siihen. Eli ei kun bissehanat kiinni ja kokeilemaan!

Kymmenen alkoholinkäyttövuoden aikana kännäämiseen vapaa-ajanviettotapana on ehtinyt jo monesti kyllästyäkin, mutta kyllä sitä on silti tullut aika usein viikonloppuisin kaljalla istuttua ja klubeissakin käytyä. Jotenkin sitä on vain ehdollistunut ajatteluun, että juominen on se tapa, jonka puitteissa vapaa-aikaansa ja sosiaalista elämäänsä tulee viettää. Sosiaalinen elämäni on kuitenkin rauhoittunut siinä määrin viime aikoina, ettei juomisen lopettaminen alkuun tuntunut mitenkään edes vaikuttavan viikkojen tai viikonloppujen etenemiseen. Kun rientoja sitten alkoi ilmestyä, oli kohdattava alkoholittomuutensa käytännössä: etkot ja baari (jatkoille en tämän puolen vuoden aikana päätynyt) selvinpäin muiden humaltuessa. Omat ennakko-odotukseni taisivat olla hieman siellä negatiivisella puolella: "nooo, katotaan nyt, aina voi lähteä kotiin". Yllätys olikin suuri, kun huomasin kerta toisensa jälkeen viihtyväni juhlimassa paremmin kuin aikoihin. Illat olivat mahtavia! Fiilis yleisesti oli rennompi, ihmisten kanssa tuli juteltua enemmän, tanssilattialla tuli jorattua enemmän ja paremmalla svengillä kuin ikinä, energiaa riitti (no okei, join kahvia!), pää säilyi skarppina koko illan ja seuraavana aamuna olo oli freesi. Juomattomuus ei siis tarkoittanutkaan juhlimattomuutta tai tylsiä iltoja, ehkäpä jopa päinvastoin. Olen saattanut juodessani tukeutua liikaakin pelkästään siihen humalan tuomaan hilpeään oloon. Nyt, kun alkoholin tuomaa nostetta ei ollut, hyvän olon ja meiningin oli löydyttävä oman pään sisältä. Ja onhan se selvää, että omasta sisimmästä löytyvä hyvä olo hakkaa aina ulkoisilla tekijöillä aikaansaadun ihan kuusnolla.

Alkoholista haetaan juhlafiiliksen lisäksi usein myös kohotusta itsetunnolle ja rohkaisuryyppyjä on itsekin tullut vedeltyä sekä tietoisesti että tiedostamatta. Sosiaaliset tilanteet ovat tuntuneet luistavan paremmin pienessä pöhnässä, jolloin ihmisten kohtaaminen ei ole pelottanut. Viinan tuoma itsetunnon kohotus on kuitenkin omalla kohdallani ollut kyseenalainen. En ole monesti pitänyt itsestäni humalassa, sillä alkoholi on tuntunut aiheuttavan ikään kuin käänteistä korostusta niissä piirteissäni, joista koen epävarmuutta: ujouteni on muuttunut liioitelluksi rohkeudeksi, jopa sosiaaliseksi aggressiivisuudeksi ja luontainen huomaavaisuuteni on kääntynyt tolkuttomaksi itsekkyydeksi. Olen kokenut olevani feikki, en oma itseni lainkaan. Juomattomuuden olisi ehkä voinut kuvitella vain korostavan niitä alkuperäisiä epävarmuuksiani ilman sitä käänteistä efektiä, vaan toisinpa kävi. Huomasin pystyväni olemaan selvänä todella helposti oma itseni täysin tuntemattomienkin seurassa. En ikään kuin voinut piiloutua humaltumisen taakse, jolloin ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kohdata rehellisesti sekä itsensä että muut. Mikä parasta, tämä "oma itseni" osoittautui mukavammaksi, sosiaalisemmaksi, itsevarmemmaksi, rennommaksi ja kaikin tavoin paremmaksi tyypiksi kuin se epävarmuuksiaan alkoholilla peittelevä humalapersoona. Rehellisesti. Olen huomannut olevani sosiaalisesti vapautunut ja hyvä tyyppi ihan itsenäni, ilman mitään "estojen poistajaa". Olen pitänyt itsestäni sellaisena kuin olen, minkä en olisi uskonut olevan mitenkään mahdollista vielä muutama vuosi takaperin. Onnistuin juomattomuuden kautta tulemaan jälleen enemmän sinuiksi itseni kanssa.

Huomattavia fyysisiä muutoksia en ehtinyt puolen vuoden aikana huomata, tosin ei sitä viinaa niin paljoa ennen taukoa mennytkään, että olisin sellaisia edes odottanut. Viikonloppuaamut olivat toki darrattomia, mikä oli mukavaa. En myöskään kohdannut niin suuria kummasteluja kuin mitä olin ehkä odottanut. Muutama "mitä, etkö sä JUO OLLENKAAN?", "huh, mä en todellakaan pystyisi tohon" tai "älä oo tommonen, juo nyt!" tuli, mutta mitään suurta haloota aiheesta ei saatu aikaiseksi. Uskon kyllä, että joissain piireissä tapaustani ei välttämättä olisi niin lievällä äimistelyllä ohitettu. Olisin saattanut myös itse ennen omaa kokeiluani ihmetellä (ehkä jopa suureen ääneen, jos olisin ollut humalassa) jonkun muun valintaa olla juomatta. Kummallista, miten suuren roolin alkoholi onkin saanut normaalikansalaisen elämässä. Miten itsensä turruttamisesta on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus? Millainen on todellisuuteni, jos viikonlopusta toiseen tuntuu siltä, etten saa elämästäni tarpeeksi irti ilman hermomyrkkyjä? Näin jälkeenpäin tuntuu jopa hieman hölmöltä, että pidin puolen vuoden juomattomuutta niinkin suurena asiana.

Yleisesti elämäntyylinä en kannata liiallista ehdottomuutta tai kieltäytymisen kautta määriteltyjä rajoja. Ehdottomuus johtaa helposti mustavalkoiseen ajatteluun, joka sen lisäksi (tai jopa juuri siksi), että sitä on mahdoton soveltaa maailmaamme käytännössä, aiheuttaa usein enemmän pahaa kuin hyvää. Usein toisteltu kultainen keskitie on edelleen se polku, jolle tulee pyrkiä. Eri ääripäissä käyminen saattaa kuitenkin antaa sellaisia näkökulmia, joita emme ilman näitä kokeiluja saisi. Hetkellinen ehdoton kieltäytyminen voidaan myös nähdä eräänlaisena luopumisharjoituksena - on tärkeää huomata, että pärjäämme yhtä hyvin, ellemme jopa paremminkin ilman monia asioita, joita olemme aina luulleet tarvitsevamme.

p.s. Samana päivänä, kun join ensimmäisen tuopilliseni tauon jälkeen, aloitin puolivuotisen ilman pitkäaikaista pahettani tupakkaa. Vaikka luulenkin tietäväni, että tämäkin puoli vuotta pitää ja helposti, voitte silti pitää peukkuja. ;)

Pään sisäpuoli - itsestä ja itsetuntemuksesta

Olen viimeiset viisi vuotta opetellut tuntemaan itseäni ja aktiivisesti pyrkinyt kehittämään itseäni henkisesti. Kyllähän kehitystä ja kasvua on tapahtunut sitä ennenkin, mutta viimeistään vuodesta 2005 eteenpäin olen yrittänyt tietoisesti paikantaa sellaisia mieleni osa-alueita, jotka kaipaavat muutosta ja muokannut niitä. Tämä on prosessi, joka tulee jatkumaan varmasti koko elämäni, mikä on päivästä riippuen joko innostava, helpottava tai tuskastuttava ajatus. Joka tapauksessa kyse on yhdestä elämäni tärkeimmistä projekteista.

Minun piti valmistua ylioppilaaksi keväällä 2005, mutta pistin koulun poikki puolta vuotta ennen kirjoituksia vuoden 2004 jouluna, sillä psyykeni heitti häränpyllyä (lakki tuli kuitenkin vihdoin kevällä 2006). Tämä oli itsellenikin aikamoinen yllätys, sillä romahdusta ei aiheuttanut mikään selkeä ulkoinen muutos. Kyse taisi olla ennemminkin vuosien aikana kasautuneiden selvittämättömien tunteiden yli vyörymisestä - aloin olla niin solmussa itseni kanssa, että tarvittiin kunnon hajoaminen, jotta vanhaa voitiin alkaa korvata uudella. En tiedä, olinko tätä ennen koskaan todella pysähtynyt rehellisesti kohtaamaan itseäni. Olen toki aina ollut kova tarkkailemaan ja analysoimaan itseäni, mutta häilyvän itsetunnon puitteissa se on hedelmällisen kehityksen sijaan tainnut jäädä lähinnä itsensä sättimiseksi ja näin ollen kasvavaksi pahaksi oloksi ja tyytymättömyydeksi. Vaikka ensimmäiset vuodet henkisen romahduksen jälkeen olivat vaikeita, olen kiitollinen tapahtumasta. On ollut todella opettavaista ikään kuin jäljittää itseään ja koota mieltään uudestaan pala palalta. Tällaisissa asioissa ennemmin on kai aina parempi kuin myöhemmin - mitä pidempään psyykkiset ongelmat saavat muhia pään sisällä, sitä pahemmiksi ne ehtivät kasvaa ja sitä rankempaa niiden selvittäminen lopulta on. Kaikki eivät toki tarvitse samanlaista ravistelua kuin minä, mutta uskon, että itsetutkiskelu ja itsetuntemus tekevät jokaiselle hyvää.

Itsetuntemuksella tarkoitan tietämystä siitä, millainen ihminen olen. Millaisia ovat arvoni, mielipiteeni, tunteeni, maailman- ja elämänkatsomukseni, kuinka ne heijastuvat käytöksessäni ja ennen kaikkea, miksi ne ovat kehittyneet sellaisiksi kuin ovat? Kysymys "miksi" on erityisen tärkeä matkalla itsetuntemukseen. On hyvä alku tunnistaa, mitä tuntee ja mitä mieltä on eri asioista. Kun tietää, miksi tuntee niin kuin tuntee ja mihin omat mielipiteensä perustaa, on jo paljon pidemmällä - vaiheessa, jossa voi alkaa vaikuttaa omiin ajattelu- ja käyttäytymismalleihinsa. On vaikea sanoa, miltä osin luonteemme on geenien ja miltä osin ympäristön sanelemaa (vai kenties entisten elämien tai planeettojen liikkeiden), mutta uskon ympäristön vaikutuksen olevan merkittävä. Reagoimme jo kohdussa ulkoisiin ärsykkeisiin ja päästessämme peruskoulusta olemme imeneet itseemme valtavan määrän vaikutteita - tietoa, käyttäytymismalleja, tunteita - kasvuympäristöstämme. Lapsi on hyvin avoin ja vastaanottavainen kaikelle kohtaamalleen. Valitettavasti voimme lapsuudessamme - ja toki myöhemminkin - oppia hyvien lisäksi monia meille haitallisia käyttäytymis- ja ajattelumalleja, jotka saattavat hankaloittaa elämäämme vielä aikuisiässäkin. Saatamme huomata ajautuvamme aina vain uudestaan samoihin huonoihin tilanteisiin, ajatuksiin, tunteisiin ja ratkaisuihin. Jos näitä malleja halutaan lähteä muuttamaan, tulee ensin selvittää niiden syy. Miksi tunnen ja käyttäydyn joka kerta tällaisessa tilanteessa näin? Syyn selvitessä näemme oman käyttäytymisemme loogisena reaktiona aikaisempiin tunnekokemuksiimme. Kun tiedämme, mistä haitalliset tunteet ovat saaneet alkunsa, voimme kohdata nämä negatiiviset muistot, käsitellä ne, päästää niistä irti ja korvata ne uusilla, positiivisia lopputuloksia mahdollistavilla tunteilla ja kokemuksilla. Tällaisten muutosten tekeminen voi teoriassa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä se saattaa olla hyvinkin rankkaa ja aikaavievää. Joskus hankalin vaihe on käytöksen taustalla olevan perimmäisen pelon löytäminen, sillä se voi piilotella monienkin suojamuuriksi nostatettujen tunteiden takana. Ei kannata kuitenkaan lannistua, vaikka välillä tuntuisikin siltä, että "tällainen minä nyt vaan olen enkä tästä muutu!". Väärin. Itsellemme haitalliset tunteet ja ajatukset eivät ole ennalta määrättyjä, pysyviä luonteenpiirteitä vaan opittuja, usein vain hyvin tiukkaan juurtuneita malleja. Voi vaatia paljonkin voimia ja rohkeutta muuttaa niitä, mutta tässä pätevät samat mantrat kuin muidenkin uusien taitojen opettelussa - kärsivällisyys on hyve ja harjoitus tekee mestarin.

Kaikkia negatiivisia tunnereaktioitamme emme pysty täysin sammuttamaan, vaikka kuinka harjoittelisimme. Tämä ei luojan kiitos ole tarkoituskaan! Ihminen on tunteellinen olento ja kohtaamme elämässä varmasti niin monenlaisia tilanteita, että ehdimme käydä läpi koko tunneskaalan kaikkine vivahteineen moneen kertaan, mistä pyrin itse olemaan kiitollinen vaikeinakin hetkinä. Hyvä itsetuntemus auttaa meitä kuitenkin säilyttämään tietyn tasapainon ja selkeyden kaikkien näiden tunteiden keskellä - tunnekuohun yllättäessä tiedämme, mitä päämme sisällä tapahtuu ja miksi, jolloin emme hukkaa itseämme tai päädy hämmentyneinä tekemään huonoja ratkaisuja.

Tutustuessamme sisimpäämme joudumme olemaan itsellemme täysin rehellisiä, mikä ei usein alkuun ole ollenkaan helppoa. On kivuliasta tarkastella itseään ja nähdä kaikki ne virheet, joita on oppinut häpeämään ja piilottelemaan - näemme kaiken sen, mitä emme haluaisi tunnustaa olevamme. Kuitenkin vain tunnustamalla ja hyväksymällä kaikki ahdistavilta tai pelottaviltakin tuntuvat piirteemme, voimme tehdä aselevon itsemme kanssa, jonka jälkeen vasta voimme aloittaa pysyvän kehityksen haluamaamme suuntaan. Ja mitä pidemmälle pääsemme oman päämme sisälle ja alamme ymmärtää itseämme, sitä paremmin alamme myös ymmärtää muita. Huomaamme, että muidenkin ihmisten käytös heijastelee heidän sisintään - reippaasti yleistäen paha olo ja epävarmuus purkautuvat negatiivisena käytöksenä ja hyvä olo positiivisena, toki ihminen ei aivan näin yksinkertainen olento ole. Monesti käyttäytyminen ja sen syyt voivat vaikuttaa keskenään jopa täysin ristiriitaisilta. Joka tapauksessa, mitä paremmin tunnemme ja hyväksymme itsemme ja opimme rakastamaan itseämme, sitä helpompaa on ymmärryksen, hyväksynnän ja rakkauden antaminen myös muille.

Itsetuntemuksen opettelu ei tietenkään sisällä pelkästään negatiivisiin asioihin keskittymistä ja vaikeiden muistojen purkamista. Yhtä tärkeää on opetella tunnistamaan vahvuutemme, kehittää niitä, nauttia niistä ja antaa itsellemme niistä arvostusta. Oma polkuni vain on vienyt enemmän sitä kivikkoisempaa tietä, negatiivisista asioista irti päästämisen ja kantapääopin kautta, joten se on reitti, josta osaan kertoa. Tämän elämän mittaisen projektini tavoitteena on kasvaa omassa potentiaalissani parhaaksi mahdolliseksi minäksi. Haluan elää vapaasti ilman pelkoja toteuttaen itseäni niin, että toimintani kumpuaa rakkaudesta ja aidosta halusta tehdä valitsemiani asioita. Näin viisi ja puoli vuotta henkisen romahdukseni jälkeen voin tyytyväisenä todeta olevani oikealla tiellä ja - kyynikot minut armahtakoot - onnellisempi kuin koskaan. ;)

Kauppakeskuksia ja rakkautta

Mitä kauppakeskukset ovat? Suuria rakennuksia täynnä tavaraa. Jonkun verran myös palveluita, mutta eniten ne ovat pullollaan ostettavaa irtotavaraa. Enimmäkseen vaatteita ja niin sanottuja "vapaa-ajan tuotteita". Miksi ne ovat siellä? Kun listaan elämäni tärkeimpiä asioita, löytyvät kärkisijoilta muun muassa rakkaus (johon kaikki loput sisältyvät), perhe, ystävät, sisäinen harmonia, kehittyminen ihmisenä, fyysinen terveys sekä puhdas ja ravitseva ruoka. Näistä viimeisintä löytää ruokakaupoista, kun hetken etsii. Loput eivät liity kauppakeskuksiin mitenkään. Muodikas villapaita tai uudet korvakorut eivät auta minua saavuttamaan sisäistä harmoniaa tai hyviä perhesuhteita. Uusi kotiteatteri ei auta kehittymään ihmisenä eikä ole rakkautta. Kulutamme paljon aikaa kauppakeskuksissa "shoppaillen", haemme kokemuksia ja elämyksiä, tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Tunnetta kokonaisuudesta. Kuinkahan monta villapaitaa näiden pysyvään saavuttamiseen tarvitaan? Kuinka monta uutta elektronista laitetta?

Olemme tyytymättömiä ja onnettomia. Älä närkästy tästä väitteestä vaan mieti sitä. Emme tietenkään ole näitä kaiken aikaa ja pelkästään, mutta kyseiset tunteet heijastelevat tekojemme taustalla, kun etsimme vuodesta toiseen epätoivoisesti niitä täydellisesti istuvia farkkuja, jotta saisimme sisäistä rauhaa ja olisimme tyytyväisiä elämäämme. Vaan kuinka kauan farkut voivat pitää mielen tyytyväisenä? Olemme kadottaneet yhteyden itseemme ja koska emme osaa tunnista oikeita tarpeitamme, koetamme tyydyttää niitä aivan väärin keinoin. Olemme hämmentyneitä, yksinäisiä ja pelokkaita, mikä johtaa nopeisiin hätäratkaisuihin onnellisuuden etsimisessä. Täytämme tavaralla ja pinnallisilla ihmissuhteilla sitä sisäistä tyhjiötä, jonka kuuluisi täyttyä pyyteettömästä rakkaudesta. Emmekö enää tiedä, miten rakkautta annetaan ja otetaan vastaan, miten sitä koetaan pelkästä olemassaolon ilosta? Tuijotamme televisiota, vaikka voisimme kohdata läheisemme ja tuntea yhteenkuuluvuutta. Emme uskalla tehdä asioita, joita todella haluaisimme vaan sopeudumme peloissamme normeihin. Tietysti tarvitsemme elämiseen myös materiaa - tarvitsemme ruoanlaittovälineitä sekä suojaa sääolosuhteilta ja vuodenajoilta. On muutamia välttämättömiä asioita, joita ilman emme pysy hengissä. Eikä kaikki "ei välttämätönkään" materia ole automaattisesti itse saatanasta - voimme kokea onnellisuutta kuunnellessamme tietokoneelta musiikkia tai pelatessamme lautapelejä. Emme vain osaa enää erottaa hyödyllistä materiaa hyödyttömästä. Nauttimamme yltäkylläisyys on kääntynyt itseämme vastaan.

Kuluttajina olemme kuin vauvoja. Olemme omaksuneet roolin, jossa passiivisina odotamme, että saamme kaiken mahdollisimman valmiina, vaivattomasti ja nopeasti. Jos pienelle lapselle antaa aina heti kaiken, mitä se keksiikään haluta, lapsesta kasvaa itsekäs, laiska ja hemmoteltu kakara. Me hemmotellut kakarat pyörimme ympyrää kauppakeskuksissa tyytymättöminä ja kärttyisinä liian suuren osan elämästämme. Pitääkö tosiaan päivän, tai edes hetken mennä pilalle siitä, ettei sitä just sopivaa kesämekkoa löytynytkään heti, kun sitä halusi?

Oudoksun nykyään kauppakeskusten lisäksi erityisesti liukuportaita. Ne kuin summaavat sen koko innottomuuden, passiivisuuden ja laiskuuden olemuksen, johon olemme uponneet. Menemme kauppakeskuksiin haalimaan tavaraa - ja paljon tavaraa me tunnumme tarvitsevankin. Paljon tavaraa kuitenkin painaa paljon, emmekä välttämättä jaksaisi kannella kaikkia niitä onnellisuuden korvikkeitamme ympäri kauppakeskusta kovinkaan kauaa, joten meille on annettu avuksi liukuportaat. Niiden avulla liikkuminen tavaran luota toiselle käy mahdollisimman kivuttomasti, jolloin kaupassa viettämämme aika helpottuu, joten ehdimme ja jaksamme ostaa enemmän. Oikeasti. Meidän ei tarvitse edes kävellä itse.

Vallalla oleva järjestelmä ei palvele ketään. Edes ne suuret pomot, joille rahamme syydämme eivät löydä materiasta aitoa onnellisuutta sen enempää kuin mekään. Mistä sitä sitten löytää? Tanssimisesta olohuoneessa, hyvän biisin laulamisesta täysillä ilman häpeää, nauramisesta, toisen ihmisen kohtaamisesta varauksetta, kesäsateesta, nurkkajussin ja kirkonrotan leikkimisestä, läsnä olemisesta, käsiseisonnan opettelusta, toisten auttamisesta, kuuntelemisesta ja kuulluksi tulemisesta, puihin kiipeilystä, kiitollisuudesta, itse poimittujen mustikoiden syömisestä ja muurahaisten tarkkailusta. Nämä ja miljoona muuta kauppakeskuksista riippumatonta asiaa kuuluvat omiin onnellisuusjuttuihini. Mistä itse löydät onnellisuutta? Sitä pakahduttavaa hyvää oloa, joka tuntuu kuin tulvivan yli - joka tuntuu joskus niin suurelta, että pelkäät melkein hajoavasi. Mistä löydät rakkautta?

Story of Stuff

Urbaani orangin blogissa olin hyvän tekstin jatkeena mahtava video, joka summaa kaiken oleellisen kerskakulutuksestamme ja siitä, miksi näin ei voi jatkua. Itse en ollut tätä "vanhaa" pätkää edes nähnyt, joten pistäkää ihmeessä videota eteenpäin. Myöskin hyvää syntymäpäivää äidilleni ja muuten vain mukavaa perjantaita kaikille muille!

Luomun olemus

Luomun ympärillä keskustelu käy aika ajoin kiivaana. Tutkimuksia luomuruoan paremmuudesta verrattuna tehotuotettuun on ilmestynyt eriävin tuloksin ja moni ottaa kantaa niin puolesta kuin vastaan. Mediassa ja foorumeilla käydään vääntöä siitä, onko luomuruoassa enemmän vitamiineja kuin tehotuotetussa ja aiheuttavatko vihanneksista löytyvät torjunta-aineet sittenkään niin suuria terveysriskejä kuin mitä jotkut tahot väittävät. Tarkasteltaessa luomua tuotantomuotona tulisi kuitenkin katsoa asiaa paljon laajemmasta näkökulmasta.

Usein puolustettaessa ei-luomua olen nähnyt vedottavan suomalaisten tuotteiden puhtauteen ja turvallisuuteen. "Minun ei tarvitse ostaa luomua, sillä kotimaiset tuotteet ovat tarpeeksi puhtaita muutenkin." Pitää tämä paikkansa tai ei, on se argumenttina täysin toissijainen. Luomu on lyhenne sanasta 'luonnomukainen', jonka voisi kai vapaasti muuntaa muotoon "kuten luonto sen tekisi". Tärkeimpänä ideana luomussa onkin kunnioittaa luonnon omia toimintamekanismeja.

Olemme tottuneet tehomaatalouden nopeisiin tuloksiin ja suuriin määriin. Olemme tottuneet elämään yltäkylläisyydessä, joka perustuu luonnon ajattelemattomaan riistoon. Luomu edustaa vastakkaista näkökulmaa, jossa luonto ei toimikaan orjana vaan kumppanina. Kun toimimme luonnon ehdoilla, emme saa kaikkea heti ja helposti vaan meidän on oltava kärsivällisiä ja nähtävä hieman vaivaa. Näin sen kuuluisikin olla. Ihminen on kadottanut nöyryytensä kohdellessaan luontoa kaltoin häilyvien mielihalujensa ja ahneutensa ohjailemana. Olemme jopa nostaneet itsemme luonnon yläpuolelle. Näemme luonnon vaihtelevien tarpeidemme tyydyttämiseksi tarkoitettuna persoonattomana materian lähteenä sen sijaan, että ymmärtäisimme olevamme osa sen suurta, herkkää kokonaisuutta.

Luonto on viisas. Saadessaan toimia omilla ehdoillaan, se pitää itsensä tasapainossa. Luonnon kiertokulussa kaikella on tarkoitus - jokaisella eliöllä on oma paikkansa ja tehtävänsä, mikään ei mene hukkaan eikä mikään lopu kesken. Luomun ideologia sijoittaa ihmisen takaisin osaksi tätä kiertokulkua. Toimiessamme tasapainossa luonnon kanssa, opimme kunnioittamaan sitä ja arvostamaan kaikkea, mitä se meille antaa. Luomu pyrkii pois ihmiskuntaa riivaavasta "kaikki mulle heti nyt" -ajattelusta ja parhaimmassa tapauksessa opettaa meille kärsivällisyyttä, nöyryyttä ja kiitollisuutta.

Vaikka Suomessa on vielä nyt verrattain puhdasta ruokaa, hengitysilmaa ja vettä, ei näin tule aina olemaan, ellemme tietoisesti niitä vaali. Luomu edustaa ajattelua, että haluamme säilyttää luonnon tasapainon voidaksemme jatkaa laadukasta elämää maapallollamme, ja että olemme valmiita näkemään vaivaa sen eteen. Luomu edustaa tiedostamista, välittämistä ja vastuunottoa.

Jäteongelma

Olemme tottuneet elämään kertakäyttökulttuurissa. Ostamme paljon ja halvalla, ja kun halpa ja huonolaatuinen tuote menee rikki, hankimme usein tilalle vain uuden samanlaisen (ellei niitä ole jo kaapissa valmiina, "kahdenkymmenen kappaleen megapakkaus nyt -20%!"). Laatuajattelu on korvautunut määräajattelulla. Myös se, mitä tuotteelle tapahtuu sen käyttöiän päätyttyä tuntuu olevan meille yhdentekevää. Vaikka mahdollisuuksia jätteenlajitteluun on nykyään tarjolla hyvin, heitämme helppouden vuoksi samaan kotiroskikseen niin bio- kuin ongelmajätteetkin ja kiikutamme sen taloyhtiön kaatopaikkajätelaariin. Moni tuntuu ajattelevan kierrätyksen olevan "viherpiipertäjien" huuhaavikinää ja tahallista kiusantekoa, oikein vittumaista elämän hankaloittamista. Mitä tämä yksi roska nyt oikein muka merkkaa? Antaa sen mennä tuonne samaan pussiin nyt, kun roskia kerran viedään!
Väärin.

Yleltä tuli jonkin aikaa sitten dokumentti Unelmamaa Islanti, joka käsitteli suurten tehtaiden keplottelua Islannin alumiiniapajille. Dokumentissa mainittiin hälyttävä esimerkki kulutustottumuksistamme: "Amerikkalaiset heittävät joka vuosi alumiinitölkkejä roskiin määrän, jolla voisi uudistaa heidän lennostonsa nelinkertaisesti. Yhteensä alumiinia menee roskiin yli 2,5 miljoonaa tonnia vuodessa. Se vastaa neljäntoista keskisuuren [alumiini]tehtaan tuotantoa." Eivätkä tölkit ole ainoita, joiden mukana helposti kierrätettävää alumiinia menee hukkaan. Pelkästään päivittäin tuotetun noin 20 000 000 Hersheyn suklaasuukon kääreisiin kuluu alumiinia noin 345 neliökilometrin verran, mikä on enemmän kuin Turun kokonaispinta-ala. Suurin osa käärepapereista päätyy suoraan kaatopaikalle.

Yhdysvallat tuottaa United States Environmental Proteciton Agencyn mukaan keskimäärin 220 miljoonaa tonnia jätettä vuodessa. Tästä määrästä kierrätykseen päätyy noin 32%, joka vastaa noin 70 miljoonaa tonnia, joidenkin lähteiden mukaan vähän yli 80 miljoonaa tonnia jätettä.1. Tämä tarkoittaa, että 68% eli noin 140 miljoonaa tonnia Yhdysvaltain jätettä jää kierrättämättä vuosittain. Euroopassa yhdyskuntajätteen kierrätysaste vaihtelee huomattavasti maasta riippuen, mutta edelleen melkein puolet Euroopan Unionin jäsenmaiden roskista kipataan kaatopaikalle. 2. Suomalaiset tuottivat yhdyskuntajätettä viime vuonna ennätysmäärän, lähes 2,8 miljoonaa tonnia eli noin 520 kiloa asukasta kohden. Tästäkin määrästä vielä 51% vietiin kaatopaikoille. 3.

Monelle on jo tuttu vertaus, jonka mukaan tarvitsemme kohta useamman maapallon, jos jatkamme kulutustamme entiseen tapaan. Tämä pitää edelleen paikkansa. WWF:n Living Planet -raportti vuodelta 2008 sanoo seuraavaa: "Maailmanlaajuinen jalanjälkemme ylittää nyt maapallon uusiutumiskyvyn noin 30 prosentilla. Jos jatkamme samalla vaatimustasolla, tarvitsemme 2030-luvun puoliväliin mennessä kaksi maapalloa elintasomme ylläpitämiseksi." 4. Kierrättämällä ja uusiokäyttämällä voimme pienentää ekologista jalanjälkeämme, sillä näin tarve raakamateriaalien hannkimiseen luonnosta vähenee huomattavasti. Kannattaa muistaa, etteivät maapallon luonnonvarat ole loputtomat.

Kaikki jäte ei valitettavasti ikinä päädy edes niinkään hallittuihin olosuhteisiin kuin kaatopaikalle. Ekosysteemin riesaksi jää vuosittain kartoittamaton määrä maatumatonta jätettä kuten muovia. Muovipullon maatumisaika on materiaalista riippuen 450 vuodesta eteenpäin. 5. 6. Esimerkkiä siitä, mitä se ehtii luonnossa sillä välin tehdä saa tästä videosta:



Lähteet:
1. Benefits-of-Recycling
2. Measuring progress towards a more sustainable Europe - 2007 monitoring report of the EU sustainable development strategy
3. Tilastokeskus
4. Living Planet -raportti 2008 - Tiivistelmä
5. WikiAnswers
6. BTNEP Estuary Resources

Vaarallinen mainonta

Pill Talkista -ja Kemikaalikimarasta löytyy vanhoja mainoksia, joista ainakin itse sain kunnon naurut:







Aikani naureskeltuani aloin miettiä oman aikamme mainoksia.

Vanhoissa mainoksissa silmiin pistävät suorapuheisuus ja vaarallisten, nykyään jopa vahvoiksi huumausaineiksi tai myrkyiksi määriteltyjen tuotteiden kevytmielinen markkinointi kaikelle kansalle. Mainokset tuntuvat vaastuuttomilta, häikäilemättömiltä ja jopa järjettömiltä. Tupakkaa helpottamaan astmaa! Vertailussa nykymainokset eivät kuitenkaan jää edeltäjiensä varjoon niin vastuuttomuudessa kuin järjettömyydessäkään.

Mainonta on mielikuvien luomista. Yhteiskunnan vaihtuvien, mutta tarkkojen ja säälimättömien normien mukaan määrittyy, mitkä ihmisen ominaisuudet ovat milloinkin kartettavia, mitkä taas ihailtavia ja tavoiteltavia. Mainonnan tarkoitus ei niinkään ole myydä kuluttajalle itse tuotetta kuin mielikuvaa siitä, miten tuote auttaa käyttäjäänsä saavuttamaan positiivisina pidettyjä ominaisuuksia. Toimivaksi koettu menetelmä tarttuu ensin pelkoihimme, osoittelee puutteitamme, moittii meitä niistä ja tarjoaa sitten helppoa ratkaisua kuin ystävä auttavaa kättä. Tällaisella manipuloinnilla meitä on pommitettu lapsesta asti. Ei liene ihme, että olemme kasvaneet epävarmoiksi, vaikutuksille alttiiksi, helppoja ja nopeita ratkaisuja kaikkeen etsiviksi kuluttajiksi. Tämä taas on rahanhimoisista yritysjohtajista varsin mukavaa.

Markkinataloudessa optimaalinen tila on kasvu. Tätä ei luonnollisestikaan saavuteta myymällä yhtä hyväksi havaittua tuotetta vuodesta toiseen saman verran vaan kuluttajat on saatava ostamaan koko ajan enemmän. Jotta ostaisimme enemmän, tulee meille ensin luoda tarve. Tässä avuksi tuodaan mainonta. "Kärsitkö tästä? Kas meiltä ratkaisu!" Myynnin kasvattamiseksi meille luodaan ongelmia ja tuputetaan ratkaisuja jopa sellaisiin asioihin, jotka ennen olivat vain luonnollinen osa ihmisyyttämme, eivät ongelmia lainkaan. Vessassa käyminen ei saa haista, kukaan ei saa tietää, että naisilla on menkat eivätkä hyvistä muistoista kertovat naururypyt saa näkyä vielä kuusikymppisenäkään. Myös lääketeollisuus on huomannut pelkojen ja kärsimättömyyden synnyttämän markkinaraon ja nykyään pilleriä onkin tarjolla niin närästykseen* kuin punasteluunkin sen sijaan, että opettelisimme kuuntelemaan kehoamme ja kasvaisimme henkisesti vahvemmiksi. Jälkimmäinen kun on mielestäni paljon kestävämpi ja terveellisempi vaihtoehto kuin lääkeaineiden voimalla tilanteesta toiseen kompuroiminen.

Entäpä vanhoissa mainoksissa kauhistuttavat myrkyt? Kosmetiikan ja elintarvikkeiden myrkyistä löydät juttua esimeskiksi täältä. Mitä taas tulee aikamme järjettömiin, suoranaista valehtelua sisältäviin mainoksiin, ovat varsinkin naisille suunnatut kauneustuotemainokset ehdotonta kärkikastia. Selluliittivoidetta mainostavat takapuolet silotellaan kuvankäsittelyohjelmilla ja vähä-älyisempikin näkee, että ripsivärejä mainostetaan naama pokerilla tekoripset silmissä:



Mainittujen selluliittivoiteiden toimivuudesta voi muuten lukea valaisevan artikkelin Kuningaskuluttajan sivuilta.

Tiedämme, että mainokset valehtelevat, mutta silti juoksemme aina vain uusien tuotteiden perässä hakien tyydytystä epävarmuuksiimme. Tunnumme unohtaneen, mitkä asiat elämässä ovat oikeasti merkityksellisiä. Mistä saimme onnen ja täyttymyksen tunteita ennen kuin muutuimme himoshoppaajiksi? On aika koota itsetuntomme rippeet, lopettaa tyytyväisyyden etsiminen materiasta ja ystävystyä uudestaan oman itsemme kanssa. Aito onnellisuus tulee aina sisältä, ei ulkoa.


*Mitä närästys ihmisten mielestä oikein on? Minusta se on yksi kehon selkeimmistä viesteistä, että olet tehnyt jotain, joka ei ole kehollesi hyväksi!