Pään sisäpuoli - itsestä ja itsetuntemuksesta

Olen viimeiset viisi vuotta opetellut tuntemaan itseäni ja aktiivisesti pyrkinyt kehittämään itseäni henkisesti. Kyllähän kehitystä ja kasvua on tapahtunut sitä ennenkin, mutta viimeistään vuodesta 2005 eteenpäin olen yrittänyt tietoisesti paikantaa sellaisia mieleni osa-alueita, jotka kaipaavat muutosta ja muokannut niitä. Tämä on prosessi, joka tulee jatkumaan varmasti koko elämäni, mikä on päivästä riippuen joko innostava, helpottava tai tuskastuttava ajatus. Joka tapauksessa kyse on yhdestä elämäni tärkeimmistä projekteista.

Minun piti valmistua ylioppilaaksi keväällä 2005, mutta pistin koulun poikki puolta vuotta ennen kirjoituksia vuoden 2004 jouluna, sillä psyykeni heitti häränpyllyä (lakki tuli kuitenkin vihdoin kevällä 2006). Tämä oli itsellenikin aikamoinen yllätys, sillä romahdusta ei aiheuttanut mikään selkeä ulkoinen muutos. Kyse taisi olla ennemminkin vuosien aikana kasautuneiden selvittämättömien tunteiden yli vyörymisestä - aloin olla niin solmussa itseni kanssa, että tarvittiin kunnon hajoaminen, jotta vanhaa voitiin alkaa korvata uudella. En tiedä, olinko tätä ennen koskaan todella pysähtynyt rehellisesti kohtaamaan itseäni. Olen toki aina ollut kova tarkkailemaan ja analysoimaan itseäni, mutta häilyvän itsetunnon puitteissa se on hedelmällisen kehityksen sijaan tainnut jäädä lähinnä itsensä sättimiseksi ja näin ollen kasvavaksi pahaksi oloksi ja tyytymättömyydeksi. Vaikka ensimmäiset vuodet henkisen romahduksen jälkeen olivat vaikeita, olen kiitollinen tapahtumasta. On ollut todella opettavaista ikään kuin jäljittää itseään ja koota mieltään uudestaan pala palalta. Tällaisissa asioissa ennemmin on kai aina parempi kuin myöhemmin - mitä pidempään psyykkiset ongelmat saavat muhia pään sisällä, sitä pahemmiksi ne ehtivät kasvaa ja sitä rankempaa niiden selvittäminen lopulta on. Kaikki eivät toki tarvitse samanlaista ravistelua kuin minä, mutta uskon, että itsetutkiskelu ja itsetuntemus tekevät jokaiselle hyvää.

Itsetuntemuksella tarkoitan tietämystä siitä, millainen ihminen olen. Millaisia ovat arvoni, mielipiteeni, tunteeni, maailman- ja elämänkatsomukseni, kuinka ne heijastuvat käytöksessäni ja ennen kaikkea, miksi ne ovat kehittyneet sellaisiksi kuin ovat? Kysymys "miksi" on erityisen tärkeä matkalla itsetuntemukseen. On hyvä alku tunnistaa, mitä tuntee ja mitä mieltä on eri asioista. Kun tietää, miksi tuntee niin kuin tuntee ja mihin omat mielipiteensä perustaa, on jo paljon pidemmällä - vaiheessa, jossa voi alkaa vaikuttaa omiin ajattelu- ja käyttäytymismalleihinsa. On vaikea sanoa, miltä osin luonteemme on geenien ja miltä osin ympäristön sanelemaa (vai kenties entisten elämien tai planeettojen liikkeiden), mutta uskon ympäristön vaikutuksen olevan merkittävä. Reagoimme jo kohdussa ulkoisiin ärsykkeisiin ja päästessämme peruskoulusta olemme imeneet itseemme valtavan määrän vaikutteita - tietoa, käyttäytymismalleja, tunteita - kasvuympäristöstämme. Lapsi on hyvin avoin ja vastaanottavainen kaikelle kohtaamalleen. Valitettavasti voimme lapsuudessamme - ja toki myöhemminkin - oppia hyvien lisäksi monia meille haitallisia käyttäytymis- ja ajattelumalleja, jotka saattavat hankaloittaa elämäämme vielä aikuisiässäkin. Saatamme huomata ajautuvamme aina vain uudestaan samoihin huonoihin tilanteisiin, ajatuksiin, tunteisiin ja ratkaisuihin. Jos näitä malleja halutaan lähteä muuttamaan, tulee ensin selvittää niiden syy. Miksi tunnen ja käyttäydyn joka kerta tällaisessa tilanteessa näin? Syyn selvitessä näemme oman käyttäytymisemme loogisena reaktiona aikaisempiin tunnekokemuksiimme. Kun tiedämme, mistä haitalliset tunteet ovat saaneet alkunsa, voimme kohdata nämä negatiiviset muistot, käsitellä ne, päästää niistä irti ja korvata ne uusilla, positiivisia lopputuloksia mahdollistavilla tunteilla ja kokemuksilla. Tällaisten muutosten tekeminen voi teoriassa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä se saattaa olla hyvinkin rankkaa ja aikaavievää. Joskus hankalin vaihe on käytöksen taustalla olevan perimmäisen pelon löytäminen, sillä se voi piilotella monienkin suojamuuriksi nostatettujen tunteiden takana. Ei kannata kuitenkaan lannistua, vaikka välillä tuntuisikin siltä, että "tällainen minä nyt vaan olen enkä tästä muutu!". Väärin. Itsellemme haitalliset tunteet ja ajatukset eivät ole ennalta määrättyjä, pysyviä luonteenpiirteitä vaan opittuja, usein vain hyvin tiukkaan juurtuneita malleja. Voi vaatia paljonkin voimia ja rohkeutta muuttaa niitä, mutta tässä pätevät samat mantrat kuin muidenkin uusien taitojen opettelussa - kärsivällisyys on hyve ja harjoitus tekee mestarin.

Kaikkia negatiivisia tunnereaktioitamme emme pysty täysin sammuttamaan, vaikka kuinka harjoittelisimme. Tämä ei luojan kiitos ole tarkoituskaan! Ihminen on tunteellinen olento ja kohtaamme elämässä varmasti niin monenlaisia tilanteita, että ehdimme käydä läpi koko tunneskaalan kaikkine vivahteineen moneen kertaan, mistä pyrin itse olemaan kiitollinen vaikeinakin hetkinä. Hyvä itsetuntemus auttaa meitä kuitenkin säilyttämään tietyn tasapainon ja selkeyden kaikkien näiden tunteiden keskellä - tunnekuohun yllättäessä tiedämme, mitä päämme sisällä tapahtuu ja miksi, jolloin emme hukkaa itseämme tai päädy hämmentyneinä tekemään huonoja ratkaisuja.

Tutustuessamme sisimpäämme joudumme olemaan itsellemme täysin rehellisiä, mikä ei usein alkuun ole ollenkaan helppoa. On kivuliasta tarkastella itseään ja nähdä kaikki ne virheet, joita on oppinut häpeämään ja piilottelemaan - näemme kaiken sen, mitä emme haluaisi tunnustaa olevamme. Kuitenkin vain tunnustamalla ja hyväksymällä kaikki ahdistavilta tai pelottaviltakin tuntuvat piirteemme, voimme tehdä aselevon itsemme kanssa, jonka jälkeen vasta voimme aloittaa pysyvän kehityksen haluamaamme suuntaan. Ja mitä pidemmälle pääsemme oman päämme sisälle ja alamme ymmärtää itseämme, sitä paremmin alamme myös ymmärtää muita. Huomaamme, että muidenkin ihmisten käytös heijastelee heidän sisintään - reippaasti yleistäen paha olo ja epävarmuus purkautuvat negatiivisena käytöksenä ja hyvä olo positiivisena, toki ihminen ei aivan näin yksinkertainen olento ole. Monesti käyttäytyminen ja sen syyt voivat vaikuttaa keskenään jopa täysin ristiriitaisilta. Joka tapauksessa, mitä paremmin tunnemme ja hyväksymme itsemme ja opimme rakastamaan itseämme, sitä helpompaa on ymmärryksen, hyväksynnän ja rakkauden antaminen myös muille.

Itsetuntemuksen opettelu ei tietenkään sisällä pelkästään negatiivisiin asioihin keskittymistä ja vaikeiden muistojen purkamista. Yhtä tärkeää on opetella tunnistamaan vahvuutemme, kehittää niitä, nauttia niistä ja antaa itsellemme niistä arvostusta. Oma polkuni vain on vienyt enemmän sitä kivikkoisempaa tietä, negatiivisista asioista irti päästämisen ja kantapääopin kautta, joten se on reitti, josta osaan kertoa. Tämän elämän mittaisen projektini tavoitteena on kasvaa omassa potentiaalissani parhaaksi mahdolliseksi minäksi. Haluan elää vapaasti ilman pelkoja toteuttaen itseäni niin, että toimintani kumpuaa rakkaudesta ja aidosta halusta tehdä valitsemiani asioita. Näin viisi ja puoli vuotta henkisen romahdukseni jälkeen voin tyytyväisenä todeta olevani oikealla tiellä ja - kyynikot minut armahtakoot - onnellisempi kuin koskaan. ;)